Nabb & Teeri

Asuinpaikkakunta / Övermark
Paikkakunnalta / Kannus, Oulu
Syntmävuosi / 1984, 1985

1.9.2016
Kun selviää, että me molemmat olemme taiteilijoita, taksikuski kertoo loistavalla englannin kielellä kaupungin molempien taidemuseoiden olevan suljettuina. Nikola Teslan nimikkomuseo on kuitenkin avoinna ja ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Kuljettaja ylistää Teslaa väärinymmärrettynä nerona, jonka maineen sekä suurimman osan jäämistöstä amerikkalaiset veivät. Mies kertoo meille, kuinka Tesla oli parisataa vuotta aikaansa edellä, mitä tulee kaukosäätimiin, sähkömoottoreihin tai langattomaan sähköön. Langattoman sähkön kehitystyö jäi kuitenkin Edisonin kuparijohtimien varjoon. Kuski maalailee kupariteollisuuden salaliittoa, joka sai unohtumaan Teslan utopian kaikille ilmaisesta sähköstä. Lopuksi mies varoittaa kulkukoirista, jotka voivat tappaa jopa ihmisiä. Kuulemma lauma nälkäisiä koiria on syönyt 12-vuotiaan tytön jossain talvisella syrjäseudulla tämän ollessa matkalla koulusta kotiin.

Perillä Zemunin Pregrevicalla on lämmintä ja pimeää. Hepokateista lähtee huumaava surround-ääni yhdellä poikkikaduista, jonka ylle kaartuvat suuren, tuntemattoman puun liuskaiset sormilehdet. Tonava erottuu pimeässä tummanharmaana vyöhykkeenä. Taloa ympäröivän muurin sisäänkäynnin kohdalla, metalliportin alla kulkee loputon vyö punaruskeita muurahaisia. Betonilaatan pintaa halkovat kevyet, aaltoilevat urat.

 

Interview with Janne Nabb + Maria Teeri in English